Sivut

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Raha tulee rahan luokse

Kaikki lähti siitä, kun kilpailutin vakuutukseni. Olen ottamassa joululle valmistuviin sijoitusasuntoihin vakuutuksia. Päätin, että en vaan soita omaa vakuutusyhtiöön, vaan piipahdan jossain toisessa yhtiössä ja vertaan hintaa. Kävelin siis LähiTapiolaan. Neuvottelun tulos oli loistava. Sain melkein samanlaisen paketin kuin entinen vakuutukseni oli. Muutoksia olisi ollut parissa omavastuussa ja lisäksi yhteen taloon vakuutus olisi ollut irtaimistolle vuotorajoitteinen.

Sitten asioin omassa vakuutusyhtiössä. Kerroin, että oli saanut todella hyvä tarjouksen kilpailevalta toimijalta. If palveli hyvin. Minulla oli vähän kiire, joten minulle luvattiin laittaa tarjous Omille sivuille nettiin. Sain tuntiin sähköpostin, että tarjous on netissä ja että sen pääsee lukemaan nettipankkitunnuksilla. Lisäksi minulle soitettiin perään myöhemmin ja varmistettiin että onhan tarjous sellainen kuin halusin. Oli.

Tarjous oli hyvin samanlainen kuin kilpailijalla. Hinta oli -280 euroa/vuosi halvempi kuin voimassa oleva sopimukseni. Hintaa tuli paketille noin 590 euroa per vuosi. Ennen olin maksanut kyseisistä vakuutuksista 870 euroa. Autovakuutus ei ollut mukana paketissa, koska se oli kuulemma edullisempi nykyisellään. Autovakuutus ja tulevien sijoitusasuntojen vakuutuksetkin huomioon ottaen, If tuli edullisemmaksi noin 20 euroa vuodessa kuin kilpailija. 

Päätän siis pysyä If:in asiakkaana.

280 euron säästöstä innostuneena päätin kävellä puhelinlaskujen kanssa DNA:lle. Nykyään olen Telian asiakas. Kannatti. Lopulta sain Telialta nettiä halvemmaksi 5 e per kuukausi ja sain samaan hintaan kuin nykyinen sopimus puhelimeeni nettiä rajattomasti (oli rajoitettu netinkäyttö). Loistojuttu. Isoja säästöjä. Kyllä!

Olenko nyt siis 340 e vuodessa rikkaampi (-280 e vakuutukset ja -60 e puhelin), vaikka joululta alkaa sijoitusasuntojen vakuuttaminen, joka kustantaa 360 euroa per vuosi? Vai olinko aiemmin vaan ollut tyhmä, kun en ollut kilpailuttanut vakuutuksiani ja puheluitani säännöllisesti? Jälkimmäinen kysymys taitaa olla lähempänä totuutta.

Sähkö minulla on vielä kilpailuttamatta. Olisinko niin laiska , että soittaisin nykyiseen sähköyhtiön ja kerron että olen saannut toisaalta tarjouksen, joka on edullisempi ja että löytyykö heiltä joku vastaava tuote. Taidan tehdä niin. Viimeksi se toimi.

*Katso tämän hetken parhaat tarjoukset! Säästä jopa 45% trivago, maailman suurin hotellihaku. Vertaa hintoja yli 900.000 hotellin joukosta.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Säästöä muovista!

Säästöä muovista!

Minulla on nyt uusi inspiraatio. Olen aiemminkin miettinyt samaa. Mutta innostus on uupunut.

Käyn ison automarketin pihassa viemässä pahveja ja paperia, noin parin viikon välein. Vieressä on isot jätepuristimet muoveille. Muovi vie yllättävän paljon tilaa jäteastiassa. Tänään vein jätti-ison nestemäistä pyykinpesuainetta sisältävän pakkauksen jäteastiaani. Visio valaistui! Alan keräämään myös muovin ja vien sen keräykseen.

Nopealla vilkaisulla jäteastiani oli jopa puoliksi muovia (tämä on vähän liioiteltu luku). Voisinko harventaa jäteastiaan tyhjennysvälin kuukauteen? Säästäisin siinä jätetyhjennystä noin yhden kerran kuukaudessa, jos jaksaisin kerätä muovin kierrätykseen. Säästö olisi rahassa 6,05 euroa kuukaudessa. Kiinnostaako?

Nyt minulla on eteisessä pahvikeräyksen vieressä muovikeräys...

*Hanki lisää myyntiä tulospohjaisesti TradeTrackerin avulla!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Talouden lyhyt muisti

Blogikirjoittelu on kyllä hyvä harrastus. Olen luullut, että etenen kuin juna ajatusten kanssa varallisuuden kasvattamisen suhteen. Lisäksi toitotan, että suunta on tärkein. Ja mitä minä itse sitten teen, pompin edes takaisin samoja asioita jauhaen kuin pikku pelle. Ja mielenrauha, missä se on?

Vasta laskin, että mihin sijoitan seuraavaksi (syksyllä 2017). Tekstin voi lukea täältä. Minulla on koko ajan menossa suurhanke mittakaavassani, mutta kuvittelin, että uskallan sijoittaa välistä rahaa jo seuraavaan hankkeeseen. Oikeasti, olen ihan kauhuissani jo nytkin lainani määrästä, joka minulla on syksyllä käytössä.

Olen haaveillut, että nostan asuntosijoitusteni velkavipua 'kunnon' asuntosijoittajan tasolle. Siitä voit lukea esim täältä. Huh, huh. En haaveile enää syksyn 2017 jälkeen velkavivun kasvattamista. Todellakin 40 % tuntuu sittenkin olevan minulle liikaa.

Olenkohan aina ennenkin ollut tällainen tuuliviiri? Ajatukset unohtuu. Nyt ne ei unohdu, kun ne on kirjoitettu blogiin. Loisto harrastus. 

Ps. Pieni panikoinut kuuluu sijoittamiseen...

*Maksuton asiakkuus vain klikin päässä

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Paljonko on liikaa velkaa?

Paljonko on liikaa velkaa?

Mikä on sinun maksimimääräsi lainaa? Minulla lainanmäärään suhtautuminen ailahtelee. Olen pohtinut tätä sama asiaa lokakuussa 2016. Kirjoitus löytyy täältä. Haluan uudelleen laskea luvut auki, nykyisellä parhailla arvioilla, vaikka edellisestä pohdinnastani on kulunut vasta 8 kk.

Minulla on asunnoissa nyt noin 30 % velkavipu (velkaa 251811 euroa, Varallisuuteni 5/2017 näet täältä). Minusta asunnoissa voi olla velkavipua enemmänkin. Tämä varallisuuden vaihe on vaan välivaihe, sillä uusi rakennushanke on käynnistynyt ja sen myötä velkavipuni korjaantuu. Uudesta rakennushankeesta voit lukea esim täältä.

Kun rakennushanke on valmis ja olen ottanut siihen 145000 euron lainan, minulla on velkaa 396811 euroa. Varallisuutta minulla lienee silloin 984235 euroa (vieras pääoma 396811 euroa ja nykyinen oma pääoma 587424 euroa). Velkavipuni tulee olemaan noin 40,3 %.

Yli 40 % velkaa. Onko se liikaa? Kyllä se taitaa olla. Onnekseni minulla voisi olla tuossa vaiheessa varallisuudestani 11000 'käteisenä' ja ehkä olisin ennättänyt säästää tuohon mennessä esim 1800 euro kk eli noin 6kk eli yhteensä 10800 euro. Joka tarkoittaisi, että voisin vaikka heti lyhentää lainaa 22000 eurolla. No ehkä siihen ei tarvitse mennä. Mutta kyllähän tuo vähän alle 400000 euroa velkaa on minulle kauhistuttavan suuri summa (vaikka kokonaisvarallisuutta olisikin 987000 euroa). Eli ehkä päädyn siihen, että minun velkamääräni enimmäiskoko on tuo 400000 euroa.

3 % korolla 400000 euron lainan korko on 1000 euroa kuukaudessa (12000 e vuosi).  6 % korolla kyseisen lainan pelkkä korko on 2000 (24000 euroa vuodessa). Hirmu suuria summia, mutta jos ottaa huomioon, että saan sijoituksista vuokratuottoa minimissään esim minimilukemilla 4310 euroa  (tämän hetken vuokra ovat esim 890 enemmän, eli yhteensä 5200 euroa). Eli kyllä tuosta helposti saa maksettua korkoja 1000 euroa tai vielä helposti 2000 euroa. Mutta kuitenkin päädyn, että tämä 400000 velkaa on minulle ihan maksimi. Eli minun velkavipuni voi nykytilanteessa olla maksimissaan noin 40 %.

*Nopea apu nukahtamisongelmiin

*Melaton+