keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

2/2017 varallisuus, loistokuukausi!


Todella pikaisella katsonnalla (en ole yhtään tarkastanut asiaa, laitoin vaan luvun taulukkoon), sain säästöön 12394 euroa helmikuussa 2017. Loistavaa!

Varallisuuteni on 830010 euroa (1/2017 kehitys +11732 euroa). Lainaa minulla on 254945 euroa (1/2017 kehitys -662 e) ja omaa pääomaa 575065 euroa (1/2017 kehitys +12394 e).

Tilihyppäyksiä on tullut paljon (voi aiheuttaa jotain laskuvirheitä). Lisäksi luvussa on jotain veroja maksamatta eli tulos ei ole näin hyvä.

Muutin myös laskelmiini yhden vanhan huoneiston yhtiölainaosuuden näkyviin kuukausi sitten (tämä olisi pitänyt tehdä jo puoli vuotta sitten kun korjaushanke päättyi ja lainaosuus kohdistui asuntoon), joten se voi hiukan vääristää kokonaisuutta verrattuna aiempiin laskelmiin. 

Likvidiä (ei oikeasti käytettävissä, mutta muutettavissa likvidiksi puoleen vuoteen) minulla on 127000 euroa. Eli tämä mahdollisti nyt uuden sijoitushankeen käynnistämisen.


  • Velkavipuni on nyt 31%. 


Arvoinkin viimeksi että helmikuu on hvyä kuukausi ja arvioin että säästöön saan 14000 euroa, mutta että 11000 euroa on jo tyytyväisyyden paikka. Ja nyt siis sain 12394. Hyvä minä. Viime arvioni näkee täältä (tuolla vielä yksi yhtiölaina pois).

Maaliskuussa lopetan firman projektin eli arvioni pääoman kasvusta maaliskuussa olkoon vaikka 4500 euroa (huhtikuussa 2100 euroa). Eli tiputus tulee olemaan kova. 





















































































































































































































* Maksuton asiakkuus vain klikin päässä

7 kommenttia :

  1. Mainitsit, että olit unohtanut huomioida laskelmassa jonkun huoneiston yhtiölainaosuuden. Voisitko hieman avata miten olet yleisellä tasolla käsitellyt taloyhtiön remontteja ja siitä aiheutuvia lainosuuksia laskelmissasi?

    Ilmeisesti olet lisännyt yhtiölainaosuuden velkoihin, mutta oletko myös kasvattanut kämpän arvoa vastaavalla summalla? Vai aiheutuuko taloyhtiön remonteista laskelmaasi ainoastaan kuluja?

    Itse olen paininut tämän asian kanssa, enkä ole löytänyt järkevää vastausta. Tuntuisi naiivilta ajatella, että kaikki taloyhtiön teettämät rempat kasvattavat asunnon arvoa samassa suhteessa. Toisaalta kaikkien remonttikustannusten kirjaaminen suoraan kuluksi ei myöskään tunnu täysin realistiselta. Lisäksi suhtautumisen remontteihin pitäisi myös olla järjestelmällinen, jotta laskelmat pysyisivät luotettavina ja ymmärrettävinä. Miten olet itse ratkaissut asian?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen laskelmia vain itselleni eli haluan että ne on varovaisesti laskettu. Minulla yhtiölaina on velkana eli vieraspääomana (vpo). Jos asunnossa on joku pieni remontti yhtiöllä esim alle 2000 euroa niin sitä en laita laskelmiin näkyviin. Mutta isommat laitan. Tämän kyseisen huoneiston olen ostanu aikaa sitten omaksi väliaikaisasunnoksi eli olen asunnut siinä sen 2 v. Asunnon olen ostanut 69000 euron hintaan. Asunnon nykyhinnaksi ennen yhtiön osittaista perusparannusta arvioin 73000 euroa. Nyt siihen on tehty isompaa remonttia yhtiöön, joka on tämän asunnon osalta noin 27400 euroa (ei putkia edes). Eli arvoin, että ei vaikuta paljoa hintaan. Esim vuokraa en voinnut nostaa (asunnossa näkyy vain uudet ikkunat). Nyt olen arvottanut asunnon 85000 euron hintaiseksi eli perusparannus olisi nostanut hintaa 12000 euroa. Olen viissiin miettinyt, että pistän noin puolet hintaan (tai haitarilla 12000-18000 euron väliltä).

      Asuntoa en ole myymässä. Toki voisin tehdä hakuja paljon kyseiseen asuntojen pyynnöt ovat. Joskus katselinkin, ja muista että hinta pyynnöt olivat alle 90000 euroa. Uskon, että ainakin tuon 85000 euroa saisin jos möisin.

      Yhtiölaina on tuloutettu eli saan vähentää sen verotuksessa menona vuosittain. Lisäksi olen asunnut asunnossa sen 2 vuotta eli saan tuon yhtiölainanlyhennyksen verran verottomasti varallisuuttani kasvatettua. Ihan hyvä etu.

      Poista
  2. Varallisuus kehittyy hyvää vauhtia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kasvuvauhti hiipuu kyllä, kunhan projekti loppuu. Ja se ei haittaa. Hitauskin on kivaa.

      Poista
  3. Hyppäsköhän sulla yks kakkonen tohon lainan eteen liikaa? Tuskin on paria miljoonaa lainaa? Mutta siis mieletön kasvuvauhti. Kunpa itsekin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan siinä liikaa numeroita. Ja mietin että jäiköhän tuohon laskelmaan kummittelemaan osakkeiden myynti.... Mutta katson laskelman uudelleen ensi kuussa.

      Poista
  4. Huima edistys taas tässä kuussa sinulla noissa luvuissa. Kovasti yritän ottaa esimerkistäsi mallia!

    Skorpiotar
    Pennistämiljoonaksi.blogspot

    VastaaPoista