sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

varallisuus 7/2016

Heinäkuu 2016 oli ihan perus kuukausi. Säästöön sain tosi karkealla laskelmalla (tileistä loppusummien vertaus) +3781 euroa. Likvidit varat kasvoivat 1962 euroa ja kiinteät varat (eli maksoin lainoja) 1819 euroa. (tuossa hämää vähän osakenousu, jonkun 400 euroa)
3781 euroa säästöön perus kesäkuukautena on hyvin. Tyytyväinen, kyllä!
Yritin hieman rajoittaa viikon parin ajan ruokaostoksia, ja se meni alkuun ihan hyvin, mutta lopulta rajoitus oli vaan inhottavaa ja säästö jonkun 100-200 e eli tätä en aijo jatkaa. Saatu säästö on liian pieni suhteessa menetettyyn ihanaan ruokaan eli en tingi ruuasta.
Lisäksi en tässä kuussa ostanut mitään ihmeitä. Ei tarvinnut kyllä miettiä asiaa, kun ei ollut haluja/tarvetta mihinkään.
Lomaillut olen koko kuukauden, mutta kotosalla (olin toukokuussa kesäreissussa sen 3 viikkoa), ja päädyin että koti on kyllä ihana paikka. Edullista ja ihanaa. Helppoa.

Varallisuus on nyt 749653 euroa, josta omaa pääomaa on 514667 euroa.





















































































































































































4 kommenttia :

  1. Tämän taseen perusteella etenkin minun on vaikea ymmärtää, miksi et voisi vaan aloittaa siitä edellisessä kirjoituksessasi suunnittelemaasi rakennusprojektia jo nyt. Omavaraisuusaste on korkea ja vapaita vakuuksia löytyy siinä määrin, että ei pitäisi olla mikään ongelma rahoittaa projekti vaikka 100 % lainalla ja vahvojen vakuuksien takia rahan hinnankaan ei pitäisi olla korkea. Riskienkään näkökulmasta en oikein ymmärrä odottelua, koska muuttaako se puolen vuoden odottelu oikeasti projektin tai taseen riskisyyttä juurikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa pankissani sanottiin puoli vuotta- vuosi sitten että rakennushankkeeseen pitää olla omaa rahaa 50 %. Toiseta pankista olisin lainan saannut, mutta koska haluan aloittaa keväällä projektin ja että rakennusaika on kesällä. Myöhensin vuodella hanketta. Ihan vaan mutu tuntumalla. Nyt keväällä hankkeen aloitus ei vaan tuntunut hyvältä. Keväällä 2017 vielä tarkistan että onhan se silloin minusta sen hetken paras projekti...

      Poista
    2. Meillä ei kyllä ole ollut vaikeuksia rahoittaa projekteja 30 %:n omarahoitusosuudella. Ehkä kyse oli siitä, että meillä oli vuokralainen valmiina ja pitkä määräaikainen sopimus, joka takaa pankille lainan takaisinmaksun. Onko sinulla vuokralainen tiedossa vai aiotko hankkia sen vasta rakennusprojektin ollessa pidemmällä?

      Poista
    3. Ei ole vuokralaista tiedossa. Mutta siinä en itse näe ongelmaa. Voi se olla että saisin omasta pankista lainan vinkumisella. Mutta kun ei ole kiire. Meinasin vaihtaa pankkia, jos vaan saan halvemman lainan toisaalta (en kahden lainan osalta kylläkään vaihda). Helpompi mennä neuvottelemaan kun on selkeät vakuudet ja kivasti omaa pääomaa.

      Poista